Ydinvoima-alan nuoret vastuulliset

Työ ydinvoima-alalla vaatii tekijöiltään vastuullisuutta. Siksi TVO:n työntekijät sitoutuvat työhönsä ja ovat aina valmiita oppimaan lisää. Energia-ala on nyt in – ja tulee olemaan tulevaisuudessakin, vakuuttavat TVO:lla työskentelevät Laura, Otto ja Tiina.

Laura Koivuniemi, 29

Kehitysinsinööri
DI, Oulun yliopisto 2004, konetekniikka

Sain TVO:lta hyvän diplomityöaiheen ja sen jälkeen pääsin Olkiluoto 3:n kunnossapitotiimiin, jonka tehtävänä on suunnitella ja toteuttaa uuden laitosyksikön kunnossapito. Tämä on maailman mittakaavassakin suuri projekti, mikä tarjoaa hyvää projektikokemusta ja valmistuessaan haasteellisia tehtäviä moneksi vuodeksi.

Nautin työssäni siitä, että tehtäväkenttä on laaja. Työhön kuuluvat muun muassa ennakkohuolto-ohjelmien ja kunnossapito-ohjeiden suunnittelu sekä varaosien riittävyyden varmistaminen. Pääsen myös näkemään, kuinka kokonaisketju hahmottuu. Työssä oppii jatkuvasti uutta – tietotaito kasvaa ja ryhmätyötaidot paranevat.

Kunnossapito on miehinen ala, olen ainoa nainen useassa tiimissä. Sukupuolella ei täällä kuitenkaan ole merkitystä. Rohkaisen naisia tulemaan mekaaniselle alalle. Työympäristö ja sen henki merkitsevät eniten, ja täällä on tosi hyvät työkaverit.

 

Otto Inkinen, 29

Käyttöturvallisuusinsinööri
DI, LTY 2005, energiatekniikka


Olen edennyt Olkiluodossa käyttöturvallisuusinsinööriksi. Työtehtäviini kuuluu Olkiluoto 3 -projektin aikana muun muassa laitosyksikön turvallisuusteknisten käyttöehtojen tarkastaminen. Osallistun vuoropäälliköiden ja ohjaajien kanssa laitostoimittajan antamaan koulutukseen, jossa opetellaan laitoksen järjestelmät – joita on muuten noin 200.

Tuntuu hienolta huomata, että on sisäistänyt asian, esimerkiksi kun joku kysyy laitoksen toiminnoista ja osaat antaa vastauksen. Vaihtelua työhön tuovat koulutusjaksot ulkomailla.

Tulevaisuudessa Olkiluoto 3:n käyttö-, kunnossapito- ja käytöntukitoimintojen riippumaton valvonta ydinturvallisuuden kannalta on minun harteillani. Työssä täytyy tiedostaa, että ydinvoimaan liittyy suuri vastuu. Turvallisuuden on oltava aina etusijalla. Täällä ei tapaa ”pelle pelottomia”, sillä alalle hakeutuu tietynlaisia ihmisiä: sitoutuvia, vastuuntuntoisia ja tarkkaavaisia. Se näkyy talon sisällä: lepsuilua ja välinpitämättömyyttä ei ole.

Tiina Kettunen, 27

Reaktorifyysikko
DI, TTY 2005, teknillinen fysiikka

TVO:lla on paljon nuoria töissä. Se näkyy työtehtävien helpottumisena: on helppoa soittaa työkaverille ja kysyä jotakin. Koska toisaalta usea työntekijöistä lähenee eläkeikää, tulevaisuudessa monta vastuunkantajan paikkaa on auki.

Tulin tänne ensin kesätöihin ja seuraavana vuonna minulle tarjottiin diplomityötä. Valmistuttuani sain vakituisen työpaikan. Päätyöni on Olkiluoto 1:n ja 2:n polttoaineen käytön suunnittelu. Työssä nautin erityisesti ongelmanratkaisusta. Täällä on myös aika iso vapaus rytmittää omaa työtä.

Haastavaa työssä on sen vastuullisuus. Alaa ei voi suoraan opiskella koulussa, vaan tehtävään täytyy oppia. Vuosi sitten vastasin Olkiluoto 1:n polttoainevaihdon suunnittelusta. Kun polttoainelataus vahvistettiin, olin huojentunut ja koin onnistumisen fiiliksen. Vastuun saaminen tuntuu hyvältä: kun ihmiset luottavat ja pystyt olemaan sen luottamuksen arvoinen.
TVO tuottaa sähköä suomalaiselle teollisuudelle ja suomalaisille kotitalouksille. Olkiluodon ydinvoimalaitokseen kuuluu tällä hetkellä kaksi laitosyksikköä. Kolmas, maailman modernein ydinvoimayksikkö alkaa tuottaa sähköä vuonna 2011. Olkiluodon neljännen ydinvoimalaitosyksikön ympäristövaikutusten arviointi on menossa.

Henkilöstö: 730 henkilöä. Lisäksi työharjoitteluissa ja kesätöissä vuosittain yhteensä yli 200 henkilöä. Olkiluoto 3 -yksikkö tarjoaa valmistuttuaan työpaikkoja 150-200 henkilölle.
Sähköntuotanto: 15 723 GWh (17,4% Suomessa 2007 käytetystä sähköstä)
Toimipisteet: Olkiluoto, Helsinki

www.tvo.fi

Eturivin tuote­kehitysyritykset esittäytyvät

outotec
Outotec: Metallurgian keksintötehdas Lue lisää

outotec
TVO: Ydinvoima-alan nuoret vastuulliset Lue lisää

outotec
Ercisson: Ari Jouppilan porukan tuote revitään käsistä
Lue lisää

outotec
Vaisala: Seija Mononen kiinnostui esimiestyöstä omaksi yllätyksekseen Lue lisää